Lukijat

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Sain valmiiksi trapunto tyynyn.

Mulla on keskeneräisiä töitä paljon, kun teen malliksi oppilailleni. Tänään sain täytettyä tyynyn kaikki täytettävät kohdat. Täytin kuviosta joka toisen välin. ompelu takkuili, kun saunurista katkesi neula. Ohjekirja työpaikallani ja uudesta saumuristani en ole koskaan vaihtanut neulaa. Ohjekirjan paikka. Yleensä sanotaan että peli on menetetty ,kun ohjekirjasta pitää katsoa.Onneksi minulla on toinenkin saumuri ja silla kokosin tyynyn.





12 kommenttia:

  1. Missä järjestyksessä teet trapunton? Tuo täyttäminen kuuulostaa siltä, että teemme eri järjestyksessä. Minä aloitan harsimalla vesiliukoisella langalla trapuntovanun päällikankaan taakse ja sitten leikkaan ompeleen ulkopuoliset vanut pois. Sitten kokoan kerrokset eli laitan taustakankaan päälle tikkausvanun ja sitten trapuntovanupäällisen päällimmäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä ompelen ensin vesiliukoisella langalla aivan kuten sinäkin riippuu mallista. Käytän monia eri tapoja. Tässä työssäni ompelin ensin vapaalla tikkauksellla kaikki kuviot. Päälikangas, vanu ja alukangas. Täytin sen jälkeen joka toisen kuvion. Halusin vähän korkeampaa pintaa. Kuviot pysyy hyvin ja näkyy ei littaannu ajan myötä. Meillä opistolla oli ohjelmassa trapunto ja ollaan tehty vesiliukoisella langalla ja tavallisella langalla mallista riippuen.

      Poista
  2. Upea trapuntotyyny! Näitä kun joskus osaisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Pyydä tilkkupiirin opiston opettajaa opettamaan trapunttoa.

      Poista
  3. Kokeilen yhtä mallia täyttämällä. Sain hyvät neuvot kiitos. Varmaan työsi oli parempi täyttää, kun on noita pieniä kulmia ja kapeita kohtia. Mistä saa trapunto neuloja kapeiden kohtien täyttämiseen. Tämä työsi on taidokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Clover tuo maahan trapunto neula settiä ja sieltä saa myös sellaista (tökkijää)pieniin kohtiin- tehdään pieni reikä ja siita työnnetään apuvälineellä vanu sisään.

      Poista
  4. Upea tyyny. Kiva kun oh ohjetta tässä, niin voi kokeilla. Onko vinkkiä mistä löytää mallia netistä.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos ! Kolmena iltana ompelin ja täytin yhteensä viisi tuntia.

      Poista
    2. Siis minulla meni yhteensä viisi tuntia tyynyn tekemiseen.

      Poista